Eilen työpaikalla oli kakkutarjoilu. Ihanan näköistä ja kuulema erittäin hyvää. Minä ja eräs toinen nainen kieltäydyimme kakusta, molemmat vedoten diettiin. Muut naiset järkyttyivät ja yrittivät tyrkyttää sitä meille. Missä imeessä on tuki ja apu. Ei ole helppoa sanoa ei herkuille ja sitten vielä hysteerinen lauma yrittää joukkopainostaa ja kyselee syitä diettiin. Eikö 10 painavaa syytä vyötäröni ympärillä riitä motiiviksi?
"Miten voit kieltäytyä kakusta?" Miten niin, miten voin, no sanomalla ei. En väitä hetkeäkään, että se olisi helppoa. Eräänä päivänä tulin töihin ja joku oli jättänyt suukon(ent.neekerin pusu) pöydälleni, niitä oli jaettu kissanristiäisten kunniaksi. Sattui olemaan suklaalakkoni kolmas viikko. Kuumeisesti pohdin, että syönkö tuon ja Terry Pratchettiä lainaamalla "Elämä tarjoaa meille suklaata joskus aivan odottamattomasti" yritin oikeuttaa herkkuhetken. Taisteluni alkoi 08:30 ja jatkui keksipäivään, aina klo 14:00, työt loppuvat tunnin päästä. Tarkistin suukon kalorit, harkitsen ja punnitsen. Jos nyt söisin tämän niin mitä pitäisi jättää pois, pitäydynkö dietissäni muuten vai onko tämä repsahdus, pitääkö minun tunnustaa niille kenelle olen sanonut, etten syö herkkuja. Monia kysymyksiä. Vihdoin otin suukon käteenini, käännyin ja tarjosin sitä takanani istuvalle työkaverille, joka ilahtui ja söi sen. Hikinen taisteluni oli vihdoin päättynyt. Suukon syönyt hekilö ei edes tiedä kuinka suuri apu hänestä oli. Tunsin olevani vahvempi tapahtuman jälkeen. Olin todella tyytyväinen itseeni.
Tänä aamuna päässäni on pyörinyt tuplasuklaa muffini. Haluisin sitä yli kaiken. Haluan niin paljon kaikkea. Haluan uusia vaatteita, ruokaa, herkkuja, matkustaa, haluan, haluan ja haluan... Samaan aikaan olen kuitenkin aivan tyytyväinen. Minun pitäisi oppia arkeen. Tahdon olla halutta ja jotain esimakua tälläisestä tilasta sainkin laosissa, jossa elin saarella pari kuukautta. Kyseisessä paikassa ei ollu tyhtään mitään tarjolla, ei mitään muuta kuin ruokaa ja juomaa ja jonkin näköinen peltikatto ja riippumatto. Kaikki puuttui mitä en tarvinut. Voitin taistelun, ei muffineja tai muutakaan turhaa. Sen sijaan ostin BonAquaa, koska ymmärsin että eihän minulla nälkä ole vaan jano. Veden juonti unohtuu liiankin usein.
Mainostaulut vilauttelevat kaikkea suuntaani, on niin vaikea olla ajattelematta mille joku maistuu, tai minkälainen tekstuuri siinä on. Olen kokannut enenmmäin ja terveellisemmin kuin koskaan. Eilen Se Ihana osti lahjaksi minulle fiskarsin japanilaisen kokkivetsen. Miten hyvä voikaan veitsi olla ja kuinka mahtava on mies, joka sen minulle toi. Tein eilen illalliseksi tortilloja, täytteeksi tuli salaattia, omatekemä guakamolemainen avokado sörsseli: avokadoa, soya, chili, punasipuli, ja mustapippuria. Salsaa muokkasin laittamalla Heinzin valkoisia papuja tomaattikastikeessa sekaan ja runsaasti valkosipulia, pyöräytin blenderissä ja lämmitin kattilassa, sitä jäi vielä purkillisen verran seuraavalle kerralle. Lihana oli 10% naudan jauhelihaa, rainbow, sekä saman merkin tortilla läpysköitä. Suosin rainbow-tuotteita, laatu, hinta ja paketointi kohdallaan. Kaloreita tortillassa oli 410kcal. Mutta onneksi niitä oli tuhlattavana tuplasti. Tuosta saisi aika paljon vähäkalorisemman vaihtoehdon korvaamalla naudan vaikka kalkkunalla.
Itselläni on painottunut syöminen illaksi, päivän aikana vetelee 400kcal ja sitten 900kcal iltaisin. Nurinkurinen järjestys. Tällä viikolla on koitettava asialle jotain tehdä, mutta kiire ja kylmyys vievät ajatukset muualle. Pari viikkoa sitten ruokailu oli järkevämpää, eli kalorit söin aamulla ja se selkeästi hillitsi himojani. Siihen on palaaminen on loppuviikon tavoite.
Eat To Meet Long-Term Goal Not Short-Term Satisfaction
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti